Väliovia, kalusteasennuksia ja paljon sitä sun tätä

Kuluneella viikolla hommat ovat jatkuneet tutuissa merkeissä.

Eteisen liukuovikaapisto saatiin asennettua, yläkerran kaappeihin asennettiin täytteitä, yläkerran vaatehuoneeseen laitettiin laminaatti, tekniseen tilaan ja vaatehuoneeseen tehtiin korotusvalut jakotukeille ja muille putkille ja nyt viimeisimpänä hommana on asenneltu väliovia ja niihin painikkeita, peitekilpiä ja lukkoja.

Väliovien painikkeista halusin simppelit ja huomaamattomat ja valitsin painikkeiksi Abloyn perusvalkoiset tuotteet. Ne sulautuvat oven väriin, eivätkä hypi silmille hyvässä tai pahassa.

Myös varastoissa on tapahtunut edistystä ja varastojen katot on nyt levytetty ja väliseinä rakennettu.

Kun ihmisten kanssa on viimeaikoina ollut jutuissa, yleisin kysymys on ehdottomasti ollut: "koska muutatte?" Enkä osaa siihen koskaan vastata, koska en vieläkään tiedä. Haluamme saada talon mahdollisimman valmiiksi ennen muuttoa, joten viilaamista vielä riittää ja muutamia juttuja pitää vielä tehdä ennen kuin sähkäri, putkari ja ilmamies pääsevät viimeistelemään urakkansa. Emme ole vielä irtisanoneet vuokrakämppää, että elämme aina kuukauden sykleissä, kun mietimme, koska väliaikaiskämpän uskaltaa sanoa irti. Kolmen lapsen ja kolmen kissan kanssa ei uskaltaudu heittäytyä asunnottomaksi. ;)

Kuivauskaappi liukuovikaapiston sisällä

Liukuovikaapisto eteisessä

Väliovia ja kahvoja


Vaatehuoneen ovi


Kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen välinen ovi. Kahva oli kadonnut ovipaketista, korvaavan saatavuutta selvitellään

Alareunassa näkyy myös teipin alla piilossa oleva metallinen tulvakynnys, joka  tuntui fiksulta valinnalta tähän väliin, vaikka muissa oviaukoissa onkin puinen kynnys.

Kommentit