Suunnittelu etenee

Taloprojektin suhteen on ollut hieman hiljaista, mutta nyt pikkuhiljaa asiat taas etenevät. Nyt on tilattu luonnoskuvat suunnittelijalta sekä pintavaaituskartta kaupungilta suunnittelijalle avuksi. Vaaituskartta tarvitaan myös rakennuslupahakemukseen, joten yksi paperi on jo sitten hoidossa tulevia lupapapereitakin varten.

Vuoreksessa on määrätty ennen rakennuslupavaihetta tehtäväksi laaturyhmämenettely, jolloin suunnitelmat täytyy hyväksyttää laaturyhmällä ennen rakennusluvan hakemista.

Ennen laaturyhmää on vielä vuorossa suunnittelun aloituskokous sekä työpaja, jossa sovitetaan suunnitelmia korttelikohtaisesti yhteen yhdessä naapureiden ja suunnittelijoiden kanssa. Tämä suunnittelukokous järjestetään ensi viikolla, joten sitten on taas yksi pykälä suoritettuna kaupungin rakentamiseen liittyvässä byrokratiaviidakossa.

Olen ilmoittautunut myös TAMKin ja Ekokumppanit Oy:n järjestämään koulutukseen, jossa käydään kolmena iltana läpi "pientalon rakennuttamiseen liittyviä asioita sekä perehdytään energiatehokkaan pientalohankkeen suunnittelun ohjaamiseen ja toteuttamiseen", kuten kutsussa hienosti oli lausuttu. Nämä illat järjestetään kolmena peräkkäiseä viikkona tammikuun loppupuolella.


Kommentit

  1. Me katseltiin tonttia etsiessämme, että Vuoreksen tonttien byrokratia tuntui niin uuvuttavalta pelkästään lukiessa, ettei uskallettu siihen lähteä. Hienoa, että olette jo hyvällä mallilla viidakossa rämpimisessä.
    Onko Tampereen kaupunki tehnyt jokaisesta tontista pintavaaituksen? Ylöjärvellä oli mitattu vain parin kulman korot ja pintavaaitus piti hoitaa itse, jos sellaisen tarvitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunki on tehnyt alueella maaperätutkimuksia, josta löytyy netistä dokumentti, mutta tuo pintavaaitus piti tilata/maksaa erikseen ja kävivät sen tontilla tekemässä tilauksen jälkeen.

      Poista
  2. Hei, löytyykö tuo maaperätutkimusdokumentti vielä jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Tuolta löytyy https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8349

      Mutta meidän kohdalla ei ainakaan pitänyt paikkaansa kun tuon mukaan kallio olisi ollut alle metrissä ja kallio ei tullut esiin kun tehtiin maatöitä.

      Isoja kiviä oli kyllä monta.

      Poista

Lähetä kommentti